tiistai 8. kesäkuuta 2010

Reindeer spotting - Pako joulumaasta

Rovaniemi, ihmissuhteet, lappilainen räppi ja parempaan elämään pyrkiminen. Kiinnostavia asioita sinänsä. Jos listaan lisätään vähemmän miellyttävät asiat sekoilu, subutex, diapam, viina ja varastelu saadaan aikaan ainekset elokuvaan Reindeer spotting. Pääsin viimein katsomaan leffan, jonka olen halunnut nähdä heti trailerin nähtyäni. Elokuva on rovaniemeläisen Joonas Neuvosen dokumentti huumeita käyttävästä ystävästään Janista. Elokuvasta ollaan monta mieltä. Sen ympärillä pyörinyt kohu 18 vuoden ikärajasta toi elokuvalle lisäjulkisuutta, jonka avulla elokuva on Suomen katsotuimpia dokumentteja. On sanottu, että elokuva on niin karu totuus huumeiden käyttäjien maailmasta, että se toimisi jopa valistuselokuvana. Tiedä häntä nyt sitten. Minua elokuva ei ahdistanut pätkääkään - tiedän ehkä, että tuollainen todellisuus ei tällä hetkellä koske läheisiäni. Sen sijaan sain elokuvasta jopa hyvän mielen. Päähenkilö Jani tekee pahoja asioita, mutta ei hän itse ole paha. Perhe on hänelle tärkeä, eikä hän pettäisi ystäviään tai satuttaisi toisia ihmisiä. Minä jopa nautin elokuvan tahattomasta komiikasta: kämppisten välisestä kotirosvo-taistelusta, eri pillereiden makuvertailusta, puheluista piikki kädessä sossuun ja sattuvista toteamuksista kuten "Subutex pitäisi kieltää lailla - varsinkin sen väärinkäyttö". Noh, ne ymmärtävät, jotka ovat leffan nähneet. Onhan se karu, mutta taakia settiä, täytyy todeta. Suosittelen ehdottomasti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails