Oh on khaolakilainen nuori mies. Hän menetti 26.12.2004 tsunamissa kaiken. Oh juoksi äitinsä kanssa kotoa pääkadulle ja joutui aallon sisälle. Oh kulkeutui veden varassa kilometrin matkan kunnes sai kiinni jostain. "Mother - she died." Oh:n perheestä kuoli kaiken kaikkiaan 12 henkilöä. 49-vuotias äiti, 53-vuotias isä, isoäiti, isoisä, kaksi sisarusta, setä, täti ja heidän neljä pientä lastaan. Bambuista tehty koti tuhoutui, ja vielä nytkin jäljellä on enää vain maata. Ohlla ei ole enää oikeaa kotia, vaan hän asuu siellä täällä ystävien luona.
Oh opasti ja kuljetti meitä hienolla Isuzu-merkkisellä taksillaan koko päivän Phuketissa, Phuket townin vanhassa kaupungissa, näköalapaikalla, buddhalaistemppelillä, shoppailemassa Jungceylon-ostoskeskuksessa, Patong beachin karmeassa turistipaljoudessa ja Thaimaan suurimmilla markkinoilla, jossa hukuimme tavarapaljouteen: vaatteisiin ja erikoisiin herkkuihin. Hän on yritteliäs, takana on opintoja Bangkokin yliopistosta. Lisäksi hän on taksitoimintansa lisäksi perustanut hotellin lähelle thai-ravintolan nimeltään Longtail boat. Ravintolan sisällä on pitkähäntävene kalastusta ja turistien kuljettamista harjoittaneen isän muistoksi. Tosin itse Oh ei merten antimista enää pidä. Koko meri on vastenmielinen, eikä hän enää pidä uimisesta.
Thaimaalaisten ja khaolakilaisten ystävällisyys kovien kokemustensa jälkeen muistuttaa meitä siitä, että omat ongelmamme ovat kaiken kaikkiaan aika pieniä.
Mikään murhe ei ole tarpeeksi pieni... sillä murheelle ei voi antaa mittaa... Ainoastaan voi tietenkin löytää perusteluita sille ettei tarvitsisi murehtia, mutta sekin on vain inhimillistä... selviytymistä omakohtaisesta eli objektiivisesta todellisuudesta. Subjektiivinen todellisuus on niin julma ettei sitä tunnu pystyvän kohtaamaan kukaan!
VastaaPoistaT:Riku
Näinhän se on Riku! Kiitos kommentista!
VastaaPoistaAuts!
VastaaPoista... mulla meni subjektivinen ja objektiivinen sekasin!:)
Sori!
Mukavaa reissua!:)
T: Riku
Tapasin Wienissä Ruandalaisen pojan joka oli kansanmurhassa menettänyt melkein koko perheensä. Kyselin miten hän pärjää työttömänä suurkaupungissa (mielessäni omat "kovat" kokemukseni). Hän sanoi: "It's so nice here, so little shooting ..."
VastaaPoistaMukavaa loppulomaa! :)
Santtu